Mahikan Desiree on 21-vuotias norsunluurannikkolainen nuori nainen, joka asuu Liberiassa. Hän kirjoittaa essee-kilpailussa koulutuksen merkityksestä katastrofitilanteessa näin:

[käännös alkuperäisestä ranskankielisestä esseestä]

Koulutus tulee sanasta kouluttaa, joka tarkoittaa yksilön älyllisten, moraalisten tai fyysisten ominaisuuksien kehittämistä. Koulutukseen sisältyy olennaisesti hyvät tavat. Hätätila taas vaatii toimia viivyttelemättä. Hätätilanteissa avustustoimia on toteutettava mahdollisimman nopeasti. Koulutus hätätilanteissa on opetusta, jota henkilöt, kansat tai valtiot saavat vaikeina aikoina – konflikteissa, sodissa tai luonnonkatastrofeissa – tai heti niiden jälkeen. Koulutusta ei voi unohtaa.

Lokakuun 2010 vaalien toinen kierros sattui päällekkäin kouluvuoden 2010–2011 alkamisen kanssa. Olimme tuskin saaneet koulutyötä aloitettua, kun kaikki norsunluurannikkolaiset kutsuttiin vaaliuurnille. Kahden kouluviikon jälkeen tilanne Dananen kylässä oli muuttunut kriittiseksi. Meidän lukiossamme opettajat ja oppilaat ottivat yhteen ja jakaantuivat poliittisten puolueiden mukaisiin ryhmiin. Lukio muuttui taistelutantereeksi ja pelokkaimmat opettajat jättäytyivät kotiin ja hylkäsivät velvollisuutensa. Kaikki lukiolaiset pakenivat ja pysyivät kotikylissään perheidensä luona. Kun kapinalliset valloittivat Dananen, päätin itsekin lähteä kotikylääni 65 kilometrin päähän.

Yksikään auto ei ollut liikkeellä, kapinalliset olivat ottaneet haltuunsa kaikki Dananesta johtavat tiet. Jätin opiskelijakorttini ja kaikki opiskeluvälineeni matkasta ja kävelin kaupungin laidalle. Kapinalliset etsivät opettajia ja opiskelijoita, koska väittivät kaikkien heidän kuuluvan vastapuolueeseen. Jätin siis opiskelijakorttini ja opiskelutarvikkeeni esiintyäkseni kauppiaana. Näin yksi kapinallisista antoi minulle luvan nousta kuorma-autoon, joka oli juuri tullut Manin kaupungista. Kun pääsin kotikylääni, koko perheeni oli jo lähtenyt Liberiaan. Siispä lähdin itsekin heti Liberian ja Norsunluurannikon rajalle.

Ylittäessäni Nuon-jokea Liberiaan marraskuun 5. päivänä 2010 näin tulevaisuuteni takanani. En tiennyt enää ketä pyhimystä rukoilla, itkin lohduttomasti, koska olin jo menettänyt neljä kouluvuotta edellisessä kriisissä 2002, enkä tiennyt kuinka pitkään uusi kriisi kestäisi. En tiennyt, mitä lukiolleni oli tapahtunut.

Saavuin Liberiaan epätoivoisena, varattomana ja traumatisoituneena. Olin menettänyt kaiken. Huolestuneina, me nuoret norsunluurannikkolaiset lähestyimme humanitaarisia järjestöjä, koska halusimme epätoivoisesti välttyä menettämästä lisää kouluvuosia. Aluksi asiat eivät olleet helppoja, emmekä saaneet vastauksia. Mutta kun järjestöt näkivät päättäväisyytemme, yksi niistä otti tehtäväkseen avata meille lukion ja hankkia meille koulupukuja, kouluvälineitä ja paljon muuta. En voi koskaan kylliksi kiittää Kirkon Ulkomaanapua sen tekemästä työstä.

Tuo koulutus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, sillä olimme juuri nähneet oman koulutuksemme tuhoutuvan silmiemme edessä ja tarvitsimme kipeästi uutta mahdollisuutta. Olimme menettäneet kaiken: talot, tavarat, koulunkäyntimahdollisuuden, joten siinä tilanteessa mahdollisuus jatkaa opiskelua auttoi parantamaan lohduttomien, epätoivoisten sydäntemme haavat.

Tuo opiskelumahdollisuus asetti meidät myös tasa-arvoiseen asemaan niiden ikätoveriemme kanssa, jotka saivat elää rauhassa. Se taas tarkoittaa, että meillä on tulevaisuudessa mahdollisuus löytää paikkamme auringossa (työskennellä virkamiehenä maassamme, kansainvälisissä järjestöissä tai kaupallisella alalla) sillä koulutuksen ansiosta meillä on mahdollisuus saada työtä ja saavuttaa ne tavoitteet, joita olemme asettaneet itsellemme ja maallemme.

Vaikeina aikoina koulutus auttaa nuoria unohtamaan kokemansa tuskan ja kärsimyksen. Kriisien keskellä eläville ja haavoittuville koulutus avaa uusia mahdollisuuksia. Meillä nuorilla pakolaisilla todella on paljon kirittävää, sillä olemme menettäneet paljon aikaa. Ne, jotka ovat päässeet nauttimaan koulutuksesta, voivat hyvinkin tulevaisuudessa työskennellä suurille ulkomaisille yhtiöille tai kansainvälisille järjestöille, sillä järjestöjen työntekijöistä monet ovat olleet joskus itsekin pakolaisia, mutta saaneet silti käydä koulua. Koulutuksen ansiosta heistä on tullut tärkeitä henkilöitä, ja niin voi tulla meistäkin, jotka nyt olemme samassa tilanteessa.

Kirkon Ulkomaanavulle, järjestölle, joka otti asiakseen koulutuksen järjestämisen meille tänä vaikeana aikana, olisi kunniaksi ja ylpeydenaihe nähdä meidät joskus työelämässä.

Lopuksi voidaankin todeta, että koulutus on avain onnistumiseen ja menestymiseen niille, jotka ovat joutuneet elämään katastrofitilanteessa.

Kansainvälinen Koulutus katastrofeissa -verkosto INEE (Inter-Agency Network for Education in Emergencies) järjesti kirjoituskilpailun eri puolilla maailmaa pahimpien humanitaaristen kriisien keskellä eläville lapsille ja nuorille. Kilpailun osallistujat ovat 52 maasta. Yli 700 kirjoituksen joukosta valikoitiin 12 kirjoitusta julkaistavaksi. Näiden joukossa ovat esseet kahdelta Norsunluurannikon pakolaisnuorelta, jotka opiskelevat Kirkon Ulkomaanavun tukemissa pakolaisleirien kouluissa Liberiassa. Tämä on niistä toinen.