Liberian munantuotanto elpyy uuteen alkuun ebolan jälkeen
Kananmunantuotanto elpyy Liberiassa. Ebolan laannuttua liberialaiset pääsevät vihdoin hyödyntämään Suomesta haettua oppia.
Mambah-Kaba, Liberia. Jeepin perässä kaakattaa 30 hämmentynyttä kanaa. Ne matkustavat emokanalasta läheiseen Frozohnin kylään Margibin maakunnassa Liberiassa.
Sundaymai Johnson on odottanut tätä päivää. Hän on korjannut puusta ja savesta tehdyn kanalansa huolella ja valmistanut pahnat ohjeiden mukaan.
”Olen todella tyytyväinen saadessani uudet kanat”, kertoo Johnson.
Kananmunaa voi Liberiassa hyvällä syyllä sanoa uuden alun symboliksi.
Raa’asta sisällissodasta 1990- ja 2000-luvuilla kärsinyt Liberia on hyvin riippuvainen elintarviketuonnista.
Peruselintarvikkeena käytetystä riisistä yli puolet tulee ulkomailta.
Kananmunista tuontitavaraa on yli 90 prosenttia. Munia tuodaan läntisen Afrikan niemenkärkeen esimerkiksi Meksikosta ja Ukrainasta. Ne voivat olla kuukausia vanhoja jo saapuessaan maahan.
Frozohnin kylän väki kerääntyy seuraamaan kanojen luovutusseremoniaa.
”Kanaseni, en osaa puhua teille englantia, mutta puhun bassan kieltä, koot-kot-kot”, hykertelee Johnson kana kummassakin kainalossa.
Pieni järjestö merkittävä munantuottaja
Kuuden kuukauden ikäiset kanat antaa Johnsonille liberialainen kansalaisjärjestö Project New Outlook. Järjestö jakaa näitä kanalan alkuja muun muassa leskille ja yksinhuoltajaäideille.
Tavoite on, että naisten ja sitä kautta koko perheen toimeentulo paranee.
PNO ostaa naisilta munat ja toimittaa niitä myyntiin pääkaupunki Monrovian supermarketteihin.
Vuonna 2014 pieni kansalaisjärjestö tuotti jopa muutaman prosentin koko Liberian kananmunista. Emokanalassa oli parhaimmillaan 10 000 kanaa.
Sitten iski ebola.
Liberian hallitus sulki rajat kuukausiksi ja rajoitti liikkumista myös maan sisällä.
Kananrehun tuonti naapurimaa Guineasta loppui, eikä kanoja pystytty ruokkimaan säännöllisesti. Raaka-aineitakaan rehuun ei saanut, nekin tuodaan pääasiassa ulkomailta.
Myös Johnson joutui laskemaan kanansa vapaaksi etsimään itse ravintonsa. Osa kanoista kuoli, osan Johnson käytti ravinnoksi tai myi.
Kanat parantavat toimeentuloa maaseudulla
Nyt emokanalassa kuopsuttavat uudet, kesäkuussa Guineasta tuodut 2 000 kanaa.
Lokakuun lopussa 30 naista sai järjestöltä 30 kanaa kukin. Järjestö toivoo, että munatoimitukset supermarketteihin voidaan pian käynnistää uudelleen. Liberian oloissa sekään ei ole yksinkertainen tehtävä.
”Etenkin sadekaudella tiet ovat huonossa kunnossa. Munat on pakattava hyvin huolellisesti ja kuljetettava varovasti jeepillä päätielle. Pomppuisesta kyydistä huolimatta yksikään muna ei vielä ole särkynyt matkalla”, kertoo PNO-järjestön johtaja Beatrice Togba Wuo.
Luomu-oppia Suomesta
Liberiassakaan munatuotanto ei ole pelkkää kanojen hoitamista ja munien myymistä. Brändäyksestä ja luomutuotannosta haettiin oppia Suomesta, porvoolaisesta Grindilän luomukanalasta.
”Myymme munat isoissa kartongeissa. Saisimme paremman hinnan, jos pystyisimme pakkaamaan munat pienempiin kennoihin ja myymään ne omalla merkillä”, Togba Wuo kertoo.
”Haluamme nostaa perheyksiköiden kanojen määrää 100–200:aan. Näin munien myynnistä kertyisi tarpeeksi tuloja, ja naiset pystyvät hankkimaan uudet kanat, kun edelliset lakkaavat munimasta.”
Hauras Liberia
- inhimillisen kehityksen indeksissä sijalla 175 kaikkiaan 187 maasta
- hauras valtio kärsi sisällissodasta 1989–1996 ja 1999–2003
- 84 prosenttia väestöstä elää alle 1,25 dollarilla päivässä
- väkiluku 4,3 miljoonaa
- työvoimasta noin 60 prosenttia työskentelee maataloudessa
- tärkeimmät vientituotteet: kumi, kaakao, palmuöljy
Lähteet: UNDP, FAO
Kanat tutkailevat uutta kotiaan. Vesi- ja ruokinta-astiat Johnsonin kanalassa ovat samanlaiset kuin emokanalassa. Toiveena on, että se nopeuttaa kanojen kotiutumista.
”Munien myyntituloilla ostan lastenlapsille koulupuvut, perheelle ruokaa ja varvastossuja”, suunnittelee Johnson.
Kanalahanketta Liberiassa tukee Naisten Pankki. Hankkeen toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu yhdessä paikallisen Project New Outlookin (PNO) kanssa.
Teksti: Minna Elo Kuvat: Ville Palonen
Juttu on julkaistu ensin Maaseudun Tulevaisuudessa 13.11.2015.