Pippuripuun alla – sinnikkäät Liberian naiset aloittavat taas alusta
Heinäsirkat sirittävät. Aurinko porottaa kuumasti kaskipellolla Gaemun kylän laidalla, Bongin maakunnassa Liberiassa. Gaemu tarkoittaa paikallisella kpelen kielellä ”pippuripuun alla”.
Liberia. Pellolla varjosta ei ole tietoakaan. Paahteesta piittaamatta parikymmentä naista kitkee rikkaruohoja puuvartisilla kuokilla. Vähän väliä kiekuu kukko.
Rinteeseen raivatulla pellolla täytyy kulkea varovasti, ettei tallaa vastaistutettuja taimia. Täällä kasvaa muun muassa banaania, paprikaa, munakoisoa, ananasta, maissia ja maapähkinää. Nyt niitä voi taas myydä markkinoilla.
Liberiaa perin juurin ravistellut ebolaepidemia on saatu taltutettua.
Vuosi sitten tunnelma oli toinen. Hallitus oli sulkenut rajat, koulut ja markkinat.
Salaperäinen sairaus tappoi ihmisiä ympäri maata. Kylissä levisi pelko.
Äitien kerhosta tukea
Pellolla työskentelevät naiset kuuluvat kylän äitien kerhoon. Kerran viikossa he kokoontuvat talkootöihin yhteisviljelmälle.
He ovat saaneet koulutusta maanviljelyssä ja kanojen hoidossa. Yhdessä opetellaan myös säästämistä, ja kerho myöntää kylän naisille pieniä lainoja.
Joanna Golon, 42, kitkee pellolla rikkaruohoja. Äitien kerhon yhteisellä pellolla kasvaa banaania, paprikaa, munakoisoa, ananasta, maissia ja maapähkinää. Kuva: Ville Palonen.
”Otin äitien kerhosta sadan dollarin lainan ja ostin pyykki- ja kasvosaippuaa. Myin niitä eteenpäin kylissä. Tienasin sen verran, että pystyin lähettämään lapseni kouluun ja sain ostettua ruokaa perheelle”, Gaemun äitienkerholainen Joanna Golon, 42, kertoo.
Ebolavalistaja
Ebolaepidemian aikana Joanna Golon valittiin Kirkon Ulkomaanavun kumppanin FAWEn (Forum for African Women Ecucationalists) vapaaehtoiseksi valistustyöntekijäksi. Kuuden lapsen äiti osallistui koulutukseen ja alkoi kiertää lähialueen kyliä kertomassa ihmisille ebolasta ja tartunnalta suojautumisesta.
Siihen oli aikaa, koska kokoontumiset oli kielletty ja tiesulut rajoittivat liikkumista.
Ulkomaanapu ja sen kumppanit jakoivat muoviämpäreitä, saippuaa ja klooria.
”Joissakin kylissä työ oli vaikeaa. Ihmiset eivät aluksi uskoneet, että ebola on totta”, kertoo Golon.
1990- ja 2000-lukujen raa’asta sisällissodasta yhä toipuvan hauraan valtion ihmiset eivät ole tottuneet luottamaan viranomaisiin. Monet jopa luulivat hallituksen valehtelevan ebolasta.
Ebolan aikana kylään ei päästetty sairaita, vaan heidät käännytettiin pois. Osa ihmisistä piiloutui metsään ja kuoli siellä, koska he eivät halunneet lähteä ebolaklinikalle hoitoon.
Golonin ja muiden äitienkerholaisten työ kantoi hedelmää. Gaemun kyläläisistä vain yksi kuoli ebolaan. Hallitus ei pysty huolehtimaan peruspalvelujen saatavuudesta. Esimerkiksi terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmät romahtivat jo sotien aikana.
Maassa oli ebolaepidemian alkaessa vain yksi lääkäri sataatuhatta asukasta kohden.
Golon on ylpeä lukutaidosta
Golon ei ole saanut mahdollisuutta käydä koulua. Veli pääsi kouluun, mutta perheen neljä tyttöä eivät.
Tyttöjen koulutusta ei perinteisesti ole pidetty tärkeänä, vaan heidät on pantu pelto- ja kotitöihin jo taaperoina.
Lisäksi Liberian yhteensä 10 vuotta kestäneiden sisällissotien aikana kokonaiset ikäluokat jäivät ilman peruskoulutusta. Nykyisistä 18–35-vuotiaista valtaosalla ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua.
On helppo kuvitella, miten aseelliset ryhmät ovat piilotelleet täällä Gaemussa vehreän kasvillisuuden ja risteilevien polkujen keskellä. Vuosina 1989–1996 ja 1999–2003 etnisten ryhmien välillä käyty sisällissota kuuluu Afrikan julmimpiin.
”Sisällissodan aikana elimme pelossa. Yritimme viljellä peltojamme tavallisen tapaan. Mutta aina kun tuli sadonkorjuun aika, kapinalliset odottivat tien risteyksessä ja veivät koko sadon”, kertoo Golon.
Maassa pitävät edelleen viime kädessä järjestystä YK:n UNMIL-operaation rauhanturvaajat.
Nyt Golonin savitalon seinään on kirjoitettu ”Welcome to my house”, ”A, B, C, D, E” ja ”cup” mukin kuvan viereen.
”Äitien kerhon järjestämässä aikuisten lukutaito-opetuksessa opin kirjoittamaan nimeni”, kertoo Golon.
Hän on lukutaidostaan ylpeä. Yli 15-vuotiaista liberialaisista vain 43 prosenttia osaa lukea.
”Jos vielä järjestetään lukuopetusta, aion ehdottomasti osallistua.”
Musu Tuah (vas.) ja Mary Kequla pitävät kanoja yhteisessä kopissa. Kequlalla oli ennen ebolaa myös pieni bisnes, hän myi palmuöljyä tukkukauppiaalle ja osti kalaa kaupungista. Kalat hän kauppasi eteenpäin kylässä. Kuva:Ville Palonen.
Toimeentulo parsitaan pienistä palasista
Yhtä asiaa ebola ei Liberiassa muuttanut. Toimeentulo on kerättävä pienistä puroista joka päivä.
Yhteisestä pellosta 20 naista korjaa hyvän lisän perheiden omien kassavaviljelmien jatkeeksi. Äitien kerho myy osan sadosta ja tallettaa rahat yhteiselle tilille.
Hankkeen tuella kylään rakennettiin toimintakeskus, jossa on pieni toimistotila, varasto ja tilaa kokoontumisille. Rakennuksessa on myös riisimylly. Se on yksi hankkeen saavutuksista. Nyt kyläläiset voivat puhdistaa ja jauhaa riisin, ja näin saada siitä paremman hinnan.
Joanna Golon, 42, on Gaemun äitien kerhon varapuheenjohtaja. Hän aloitti kerhon myöntämällä lainalla saippuanmyynnin lähikylissä. Kuva: Ville Palonen.
Kerhon naiset kasvattavat myös kanoja. FAWE jakoi äitien kerhon naisille parikymmentä kanaa kullekin.
”Munien myynnistä saamme rahaa lasten koulumaksuihin”, kertoo Golon.
Kanojen hoito vie vain parikymmentä minuuttia päivässä, ja naisille jää aikaa myös peltotöihin.
Kyläläiset ovat itse rakentaneet kanalan puuriu’uista ja savesta.
Ebolan aikana naisten oli laskettava kanat vapaaksi, kun niille ei ollut antaa rehua.
Liberia on riippuvainen kananrehun tuonnista. Samoin elintarvikkeita tuodaan paljon. Nyt rajat olivat kiinni. Ruuan hinnannousu oli yksi sisällissodan syttymiseen vaikuttaneista syistä 1980-luvun lopussa.
Osa vapaaksi lasketuista kanoista päätyi luultavimmin pataan.
”Mutta 183 kanasta on jäljellä 96”, kertoo FAWEn hanketyöntekijä Jeanet Sumo, 46.
Aluksi varkaat veivät kanoja, ja naiset kertovat myös kanan napanneesta käärmeestä.
ÄITIEN KERHOT
• Naisten Pankki tukee Liberiassa seitsemää äitien kerhoa kolmessa maakunnassa. Niissä on yhteensä 175 jäsentä.
• Äitien kerhojen ideana on opettaa naisille ammatti- ja yrittäjyystaitoja, joiden avulla he voivat pyörittää pientä yritystoimintaa. Vuodesta 2013 lähtien 240 naista on saanut lainan kerhojen säästöistä.
• Äitien kerho tarjoaa myös luku- ja kansalaistaito- opetusta, esimerkiksi naisten oikeuksista.
• Kerhot toimivat säästöryhminä ja myöntävät pienlainoja yhteisöjen naisille.
”Sitten rakensimme majan vartijalle, joka yöpyy nyt kanalan vieressä. Sen jälkeen yhtään kanaa ei ole
kadonnut”, kertoo Sumo.
Vaikka viimeisestä ebolatapauksesta Liberiassa on kulunut kuukausia, ihmiset ovat vielä varovaisia kättelemään vieraita. Koskettaminen on liberialaisille tärkeää, ja kättelyn sijaan ihmiset tervehtivät esimerkiksi pukkaamalla kyynärvarrella.
Gaemun kylässä elämä on palaamassa vanhoihin uomiin.
Pienin, sinnikkäin askelin naiset jatkavat – taas kerran – eteenpäin.
Gaemun kylän äitien kerho on osa Naisten Pankin rahoittamaa ja Kirkon Ulkomaanavun toteuttamaa
naisten taloudellista voimaantumista tukevaa hanketta Liberiassa.
Teksti: Minna Elo
Juttu on julkaistu ensin Tekoja-lehdessä 4/2015.
Ville Palonen kuvaa Joanna Golonia juttuun hänen talonsa edustalla. Kuva: Minna Elo.